sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015

KOIRAKUUMETTA PAHENEVISSA MÄÄRIN & KUULUMISIA

Mulla on tullut vastaan tilanne, että saan ihan tosissani miettiä näitä prioriteettejäni siitä mitä mä haluan elämältä. Me erottiin miehen kanssa viikko sitten paremmissa kuin hyvissä väleissä, ja vaikka asutaankin vielä puolitoista kuukautta yhdessä, niin en malta olla suunnittelematta jatkoa. Ihan kaikkea. Mitä mä haluan, millainen mä haluan olla, millaisen kodin mä haluan. Koska nyt on vaan menty eteenpäin, ja tuntuu kuin mä olisin ihan jumissa. Mä en oo tavoitellut mitään mitä mä olen aina halunnut, ja yksi niistä on koira. Mä olen joskus noin 15 vuotta sitten päättänyt, että mä haluan koiran ja että rotu on sheltti. Tutkin jo silloin kaiken oleellisen, käytiin katsomassakin pentuja ja ei, en silloin sitä saanut. Enkä ole sitä tähän päivään mennessäkään saanut. 

Voiko muka olla rakastamatta?!





Mä olen 25-vuotias. Toisaalta on jotenkin ihan olo, että jos mä nyt jätän kaiken ja aloitan alusta, niin saanko enää ikinä mitä haluan? Perheen, lisää lapsia, oman talon.. Varmaan jokaisen pahin pelko että kuolee yksin, mutta mä nyt olen yrittänyt pysyä positiivisena ja miettiä etten mä nyt ehkä ihan heti ole vielä kuolemassa mihinkään. :D Ja mulla on kuitenkin maailman ihanin lapsi, josta mä en voisi enempää olla onnellinen. Ja mä tarvin aikaa itselleni. Mä tarvin aikaa tän pääni selvittämiseksi, ja mun täytyy oikeasti nähdä vaivaa sen eteen, että mä tietäisin mitä mä teen ja kuka mä haluan olla. Ja mä tahdon tehdä sen yksin. Mä haluan tavoitella on tavoitepainoa yksin, selvittäen samalla omaa päätäni. Mä haluan jonkun pysyvän harrastuksen, johon pystyn sitoutumaan, eikä näin että innostun ja hetken päästä droppaan kaiken. Ja mä haluan tehdä sen ihan itseni takia. Mä haluan painon, joka mun on helppo pitää, enkä ikuista taistelua ylä- ja alamäissä. Ja siihen vaaditaan myös tekemistä tän pään kanssa. 

Mä olen tehnyt listaa (kuten aina...) tästä kaikesta, ja etusijalle on noussut aika pitkälti oma koira. Tottakai Pinterest on laulanut sisustushaaveiden kanssa, ja rahaa uppoaa varmasti kaiken maailman takuuvuokriin, sisustukseen ylipäätään että saadaan edes jotain kasaan ja muuttaminen ylipäätään ei oo osoittautunut kauheen halvaksi lystiksi. Sen lisäksi tietysti jään Ellan kanssa kaksin, ja kaikki laskut jää nyt yksin maksettavaksi. En jaksa ottaa stressiä, siitä ei oo mitään hyötyä. Mulla kuitenkin on työpaikka jossa mä viihdyn paremmin kuin hyvin, ja kerrankin näyttää siltä että kaikki ihan oikeesti järjestyy. Niin, että mulla on hyvä olla, mua ei paina mikään takaraivossa jyytävä paine minkä vaan sysään pois, kuten esim edellisessä duunipaikassa. Ihan alan olla jo kiitollinen, että mut irtisanottiin, koska mä olin jäänyt vain roikkumaan sinne rahan takia. Nyt mä teen jotain paljon enemmän ittelleni sopivaa, ja sellaista mikä kiinnostaa. Mitä en tee vaan rahan takia. Tottakai toivoisin, että töitä olisi vähän enemmänkin, mutta se tulee varmasti ajan kanssa. Nyt tarvin aikaa myös firmalle ja itselleni ennenkaikkea. 

Firmasta puheenollen, se on jäänyt mulle vähän toissijaiseksi. Jotenki tuo vuokraushomma on ihan jees, se ei vie kamalasti aikaa, on tosi hyvä idea, vie kyllä helvetisti tilaa mutta on kuitenkin ehdottomasti hyvä olla olemassa. Jotain peruspohjaa, ja mikään ei kyllä oo yhtä opettavaista ku yrittäjyys... Enivei, tuo juhlasuunnittelun puoli multa on jäänyt vähän pois. Tietysti tää oma eroaminenkin on vähän hillinnyt innostusta hääsuunnitelusta, mutta muutenkin tuntuu, etten mä ainakaan voi kotona tän yritykseni kanssa istua. Jos mulla olisi toimitilat, jossa mä voisin tehdä ja näkisi ihmisiä, niin toki, mutta mä luulen että yksin tän pääni kanssa kotona istuminen ei todellakaan oo tehnyt hyvää. Äitiysloma ei sopinut mulle yhtään sen enempää. Tää osa-aikatyö on tehnyt todella hyvää, eikä syö liikaa aikaa firmalta kuten edellinen kokopäivätyö. Ja nyt kun prioriteetit ja tavoitteet firman suhteenkin alkaa olla tasapainossa ja hallinnassa, niin on tuntunut tosi hyvältä tehdä töitä ja olla töissä. Töiden suhteen nyt on tosi hyvä olla. 





Tuo ylläoleva lista jotenkin herätteli mua todellisuuten. Mä olen aiemminkin jakanut Hidasta Elämää -sivuston juttuja, koska ne on vaan niin osuvia. Tää listakin osui naulan kantaan, ja tuli juuri oikealle hetkelle. Varsinkin tuo kohta 2 oikein pysäytti. Teenkö mä sitä mitä mä haluan? Ehdottomasti, ja samalla en todellakaan. Mulla on tavoitteita ja unelmia, mutta mä en oo tehnyt elettäkään saavuttaakseni niitä. Ja nyt on kyllä sen aika. Mä haluan keskittyä vaan itseeni, ja ehdottomasti myös Ellaan. Olla oma itseni, olla tyytyväinen itseeni, ja samalla olla paras mahdollinen äiti Ellalle ja opettaa hänellekin miten olla tyytyväinen itseensä. Mulla on maailman upein ja ihanin lapsi, ja hänestä voi tulla ihan mitä vaan! Pitää vaan muistaa kertoa se hänellekin tarpeeksi usein. Vaikka ikävää varmasti lapselle, niin mulla on hyvin vankka fiilis siitä että tää ero on oikea päätös, ja musta tuntuu hyvältä ajatus että kohta ollaan Ellan kanssa kaksin. Tietysti isi muuttaa mahdollisimman lähelle, yksi päiväkoti, yksi koulu sitten tulevaisuudessa. Ei mitään viikko-viikko jeejeetä, vaan molempia vanhempia mahdollisimman usein. Pääsääntöisesti mun luona, mutta isillä viikonloppuisin ja välillä viikollakin. Mulla on osa-aikatyön siivin mahdollisuus viettää viikonloppuja viikollakin. Kuten sanottu, me erotaan todella hyvissä väleissä. 

Kohta 4 tuolta listalta iski ihan vaan siksi, että joka paikkaa kiristää ja ihan koko kroppa huutaa huomiota. Ikävä salille, voitteko kuvitella! Ihan pakko vähän alkaa liikkumaan, koska mun kroppa huutaa jumeja ja on ihan tosi ahdistunut olo vaan sen vuoksi miten huono ryhti mulle on tullut ja miten jumissa mun koko kroppa on. Nyt kun hoitokoirakin on kotiutunut takaisin, on ihan outoa kun ei ole ketään pyörimässä jaloissa ja raahaamassa ulos. Ihan siis outo olo, ja pakko välillä pyörähtää ulkona vaan kun ei ole koiraa enää mua sinne roudaamassa. Tuo lenkkeilykin teki kyllä todella terää. 

Nyt mä painun kuitenkin minilenkin kautta nukkumaan, mahtavaa viikonalkua kaikille teille jotka huomenna tätä luette! Tällasta taas tähän hetkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti