tiistaina, syyskuuta 29, 2015

IHANA SYKSY

Ei voi kyllä ilmoista valittaa! Vaikka välillä tuleekin vettä, niin pääsääntöisesti on ollut yllättävän kuivaa ja aurinkokin kurkkii ihan tasaisin välein. Näillä säillä on ihan mahtavaa käydä ulkona, ja vielä parempi jos saa jonkun koirakaverin mukaan. Mä en oikeastaan viitsi vapaapäivinä juuri meikata, ja allaolevassa vielä tukkakin hätänutturalla, mutta ihana sää! Ja ai vitsi että mä rakastan tota pinkkiä takkia, siitä tulee jo itsessään hyvälle tuulelle! Ai vitsi, saa vuorautua kaikkiin ihaniin takkeihin ja huiveihin, ja lenkillä on aina joko liian kylmä tai kuuma! <3 Hah, aika monta huutomerkkiä, mutta mä tykkään syksystä, oon aina jotenkin ihan täynnä energiaa. Paljon helpompi hengittää.



Meillä kävi tosiaan kylässä tämmöinen puolivuotias lappis-kaveri, joka kaivoi meidän lattioilta jokaisen Ellan lelun mitä vastaan tuli, kunnes sai pallon seurakseen. Vaikkei siitäkään kauaa iloa ollut, tulihan siivottua. Nää tämmöiset ei todellakaan helpota koirakuumetta, joka kerta kun tulee koiria vastaan niin fiilis vaan pahenee, että pakko saada oma. Mä olen ajatellut, että se koira pakottaisi sitten viemään lenkille, mutta jotenkin sitä vaan kaipaisi lenkkiseruaa, että saisi lähdettyä. Joka päivä on fiilis että ulos ulos ulos, mutta ei tule lähdettyä kun ei ole seuraa. Ja olisihan se ihanaa saada joku karvapallo kotiinkin pyörimään, ai että! 

Mä en kyllä ylipäätään tiedä miksi koiran hankintaa pitäisi yhtään mitenkään perustella. Mä oon aina joutunut puolustelemaan sitä miksi haluan koiran, vaikkei siinä ole mitään järkeä. Jokainen koiranomistaja tietää ihan tasantarkkaan miksi koira hankitaan. Eikä kellään ole siihen sen parempaa syytä. Kertokaa mulle ihmeessä, jos löytyy joku syy ylitse muiden mikä on ainoa pätevä syy hankkia koira. Syitä on miljoona, ei vaan yhtä, ja tärkein niistä on se kokonaisuus ja ilo minkä koirasta saa. Ei sitä voi kuvailla. Koira on mulle yksi tärkeimmistä jutuista kun katson mun tulevaisuutta kaikkineen, ja kuvittelen millainen se olisi. Koira vaan kuuluu siihen ja sillä hyvä. 


Tuonne facen sheltti-ryhmään liittyminen oli kyllä viimeinen niitti mun koirakuumeelle. Liityin myös japaninpystykorva-ryhmään, koska nehän on myös ihan sairaan söpöjä, mutta kyllä sheltti tulee silti olemaan mun ensimmäinen koira. Ja niitä tulee kyllä jossain vaiheessa olemaan myös useampi. Eh, sit ku mulla on oma talo niin voin kertoo, et niitä on lauma!!

Eniveis, syksyähän mun piti kai hehkuttaa. Joten sanotaan nyt, että kynttilöiden kulutus kasvaa, ja tekisi mieli vaan ostella kaikkia ihania kynttilöitä ympäri kämppää. Suurkuluttaja ilmoittautuu. Tänäänkin aivan ihana ilma, pääsen nauttimaan ulkoilmasta, kun Ella suuntaa satubalettiin tänään. Ihanaa, omaa aikaa ihan yksin. Ulkona, kun aurinko paistaa. Sielu lepää.

Ihanaa syksyä kaikille, nauttikaa näistä ilmoista! 

KESÄKUULUMISIA

Heippa kaikki. Kesä taas etenee vauhdilla ja yllättäen mä olenkin hiljentynyt sen sijaan että olisin näin "työttömänä" aktivoitunut. Mulla on kyllä niin mielenkiintoiset kuviot taas menossa ettei meinaa perässä pysyä, mutta niistä sitten myöhemmin lisää kun asiat on lopullisesti selvillä. Elämme jännittäviä aikoja! 

Yksi jännittävimmistä asioista on ehdottomasti tämä järjetön koirakuume. Koiranpentuja vilisee kaikkialla ja nyt kun oma kotikin on sellainen, että voisi koiraa miettiä ihan oikeasti, niin mitäs muuta mä tässä miettisinkään. Työsähköpostien lomassa koneella on auki lähinnä kasvattajat ja rotumääritelmät. :D Mutta tätä rotuasiaa saa ihan todellakin miettiä, koska vaikka kuinka haluaisin olla niin aktiivinen kuin sheltin ottaminen vaatisi, niin en vaan ole. Ja shelttikin on enemmän agility-koira, ja mua hotsittaa enemmän kyllä toko. Pitäähän mun joku pomoteltava saada, joka edes yrittää totella niitä käskyjä. :D Ja toisaalta taas joku ihana cotton de tulear voisi olla juuri sellainen sopiva sylipulla, mutta ei ihan mun näköinen sitten kuitenkaan. Pitkäkarvaiset ja pienet on mun juttu. Ja sitten taas tahtoisin kuitenkin allergiarodun, jottei se haittaisi allergisten ystävien kyläilyä. Se taitaa kuitenkin loppupelissä jäädä pienimmäksi asiaksi, ellei tuo mies kehitä jotain allergiaa tähän väliin. Ja kyllä, mies ei todellakaan ole kovin innoissaan koirista, mutta tähän pakettiin kuuluu koira vähän sellaisella ota tai jätä meiningillä, ja hän tietää sen. Jo tapaamisiltana hän kysyi minulta että taidan olla koiraihminen, ja jos tässä melkein viidessä vuodessa on vielä jäänyt epäselväksi että meille tulee koira, niin hän on missannut aika paljon. :D Mutta ei ole, kun mulla sattuu olemaan tollanen kuunteleva yksilö. Muistaa enemmän mun höpötyksiä kun minä itte. No kuitenkin, koira on sitten vasta ensi kesän juttu jos joku. Ellen nyt jostain syystä voita lotossa vaikken lottoa.



Mun yksi jännitysnäytelmä liittyy myös meidän nurmikkoon, joka vihdoin on alkanut jopa vähän vihertää! Mutta koska tää on niin mielenkiintoinen aihe, niin jätän sen tuonnemmaksi. Juuri tässä yhden ystävän kanssa todettiin miten erilaiset elämän aiheet meillä on, kun mun suurimpiin jännityksenaiheisiin liittyy lähinnä nurmikon kasvu ja pionien kukinta-aika. Nytkin istun kirjoittamassa tätä Pikkuveskun rannalla joutsenperhettä ihaillen. Ensimmäinen ja viimeinen kesäviikko, ja mulla on aikaa. Ei muuttoa, ei töitä, ei mitään. Ellankin on pari päivää päiväkodissa kavereiden kanssa, joten mulla on nyt vihdoin ja viimein hetki aikaa ja lupa keskittyä ihan mihin vaan. Huomenna Ella on taas kotona ja taidetaan paeta rannalle. Tai en tiedä, ihan sama mitä tehdään. Katsotaan huomenna. 

Nyt mä kuitenkin vietän vielä muutaman vapaatunnin ton miehen kanssa kun sillä on ammottava aukko työpäivässä. Mitä luksusta. Ihanaa kesäpäivää kaikille!

torstaina, syyskuuta 24, 2015

TUKKARAKKAUS-POSTAUS

Kävin lauantaina vähän ulkona ystävien kanssa, ja kiharsin tukan ihan vaan mielenkiinnosta miltä se näyttäisi verrattuna vanhaan vaaleaan pehkoon. Se kun tuntui sojottavan vähintään joka suuntaan, ja näytti lähinnä ihan hirveältä kiharrettuna. Tän tumman tukan kanssa taas... UUMAMA! Mä oon niin rakastunut! Kihartaisin tän vaikka joka päivä, mutta helkatti kun tää on niin tajuttoman paksu että siinä kestää puoli tuntia!! Tulos tietysti olisi kaiken sen arvoinen, mutta hitto kun pitää rakastaa tota nukkumista niin ankarasti. :D 



 
Ah, ihania teinikuvia. Mut mää oonki just tätä sukupolvee! :D Ja hei, muiden ottamat kuvat ei onnistu  ikinä, joten täähän on vaan positiivinen ilmiö? 

Hiusten värjäämisen myötä huomasin myös miten pitkäksi tää on venähtänyt! Tämä yksivärisyys jotenkin tekee tästä ihan hullun pitkän, ja nyt kun olen taas innostunut pitämään tätä auki niin huomaa miten hiukset on koko ajan jossain kainalossa tai jossain muualla jumissa. Varmaan ihan siitäkin syystä että tää on ollu kaikessa keltaisuudessaan tosi paljon kiinni, niin hiukset pääsee kasvamaan ihan huomaamatta. 




Tämä harjattu versio tästä kiharapehkosta toimii mun mielestä myös erittäin hyvin, ainoa tässä on ettei se todellakaan pysy sellaisena. Niiden raitojen laittaminen myös voisi olla todella hyvä idea, kunhan tässä nyt vähän taas rahatilanne tasoittuu. Juuri päästiin muuttamaan, niin on tosiaan sitten uusi muutto ja uusi takuuvuokra edessä. Onneksi sentään löysin semmoisen asunnon jossa on pieni terassi ja maapläntti, niin saan rakkaat pioninikin mukaan! Ja sijainti ihan mahtava, näin autottomalle. Saa nähdä ihan jännityksellä miten firman paketit hoituu matkahuoltoon jatkossa, voipi tulla vähän taiteilua... :D Mutta ei se mitään, kyllä ne sinne jotenkin hoidetaan! 

Eniveis, mä todennäköisesti tulen jatkossakin hehkuttamaan tätä ihanaa tukkaa, viimeistään sen raidoituksen jälkeen. Mitäs te tykkätte? 

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015

KOIRAKUUMETTA PAHENEVISSA MÄÄRIN & KUULUMISIA

Mulla on tullut vastaan tilanne, että saan ihan tosissani miettiä näitä prioriteettejäni siitä mitä mä haluan elämältä. Me erottiin miehen kanssa viikko sitten paremmissa kuin hyvissä väleissä, ja vaikka asutaankin vielä puolitoista kuukautta yhdessä, niin en malta olla suunnittelematta jatkoa. Ihan kaikkea. Mitä mä haluan, millainen mä haluan olla, millaisen kodin mä haluan. Koska nyt on vaan menty eteenpäin, ja tuntuu kuin mä olisin ihan jumissa. Mä en oo tavoitellut mitään mitä mä olen aina halunnut, ja yksi niistä on koira. Mä olen joskus noin 15 vuotta sitten päättänyt, että mä haluan koiran ja että rotu on sheltti. Tutkin jo silloin kaiken oleellisen, käytiin katsomassakin pentuja ja ei, en silloin sitä saanut. Enkä ole sitä tähän päivään mennessäkään saanut. 

Voiko muka olla rakastamatta?!





Mä olen 25-vuotias. Toisaalta on jotenkin ihan olo, että jos mä nyt jätän kaiken ja aloitan alusta, niin saanko enää ikinä mitä haluan? Perheen, lisää lapsia, oman talon.. Varmaan jokaisen pahin pelko että kuolee yksin, mutta mä nyt olen yrittänyt pysyä positiivisena ja miettiä etten mä nyt ehkä ihan heti ole vielä kuolemassa mihinkään. :D Ja mulla on kuitenkin maailman ihanin lapsi, josta mä en voisi enempää olla onnellinen. Ja mä tarvin aikaa itselleni. Mä tarvin aikaa tän pääni selvittämiseksi, ja mun täytyy oikeasti nähdä vaivaa sen eteen, että mä tietäisin mitä mä teen ja kuka mä haluan olla. Ja mä tahdon tehdä sen yksin. Mä haluan tavoitella on tavoitepainoa yksin, selvittäen samalla omaa päätäni. Mä haluan jonkun pysyvän harrastuksen, johon pystyn sitoutumaan, eikä näin että innostun ja hetken päästä droppaan kaiken. Ja mä haluan tehdä sen ihan itseni takia. Mä haluan painon, joka mun on helppo pitää, enkä ikuista taistelua ylä- ja alamäissä. Ja siihen vaaditaan myös tekemistä tän pään kanssa. 

Mä olen tehnyt listaa (kuten aina...) tästä kaikesta, ja etusijalle on noussut aika pitkälti oma koira. Tottakai Pinterest on laulanut sisustushaaveiden kanssa, ja rahaa uppoaa varmasti kaiken maailman takuuvuokriin, sisustukseen ylipäätään että saadaan edes jotain kasaan ja muuttaminen ylipäätään ei oo osoittautunut kauheen halvaksi lystiksi. Sen lisäksi tietysti jään Ellan kanssa kaksin, ja kaikki laskut jää nyt yksin maksettavaksi. En jaksa ottaa stressiä, siitä ei oo mitään hyötyä. Mulla kuitenkin on työpaikka jossa mä viihdyn paremmin kuin hyvin, ja kerrankin näyttää siltä että kaikki ihan oikeesti järjestyy. Niin, että mulla on hyvä olla, mua ei paina mikään takaraivossa jyytävä paine minkä vaan sysään pois, kuten esim edellisessä duunipaikassa. Ihan alan olla jo kiitollinen, että mut irtisanottiin, koska mä olin jäänyt vain roikkumaan sinne rahan takia. Nyt mä teen jotain paljon enemmän ittelleni sopivaa, ja sellaista mikä kiinnostaa. Mitä en tee vaan rahan takia. Tottakai toivoisin, että töitä olisi vähän enemmänkin, mutta se tulee varmasti ajan kanssa. Nyt tarvin aikaa myös firmalle ja itselleni ennenkaikkea. 

Firmasta puheenollen, se on jäänyt mulle vähän toissijaiseksi. Jotenki tuo vuokraushomma on ihan jees, se ei vie kamalasti aikaa, on tosi hyvä idea, vie kyllä helvetisti tilaa mutta on kuitenkin ehdottomasti hyvä olla olemassa. Jotain peruspohjaa, ja mikään ei kyllä oo yhtä opettavaista ku yrittäjyys... Enivei, tuo juhlasuunnittelun puoli multa on jäänyt vähän pois. Tietysti tää oma eroaminenkin on vähän hillinnyt innostusta hääsuunnitelusta, mutta muutenkin tuntuu, etten mä ainakaan voi kotona tän yritykseni kanssa istua. Jos mulla olisi toimitilat, jossa mä voisin tehdä ja näkisi ihmisiä, niin toki, mutta mä luulen että yksin tän pääni kanssa kotona istuminen ei todellakaan oo tehnyt hyvää. Äitiysloma ei sopinut mulle yhtään sen enempää. Tää osa-aikatyö on tehnyt todella hyvää, eikä syö liikaa aikaa firmalta kuten edellinen kokopäivätyö. Ja nyt kun prioriteetit ja tavoitteet firman suhteenkin alkaa olla tasapainossa ja hallinnassa, niin on tuntunut tosi hyvältä tehdä töitä ja olla töissä. Töiden suhteen nyt on tosi hyvä olla. 





Tuo ylläoleva lista jotenkin herätteli mua todellisuuten. Mä olen aiemminkin jakanut Hidasta Elämää -sivuston juttuja, koska ne on vaan niin osuvia. Tää listakin osui naulan kantaan, ja tuli juuri oikealle hetkelle. Varsinkin tuo kohta 2 oikein pysäytti. Teenkö mä sitä mitä mä haluan? Ehdottomasti, ja samalla en todellakaan. Mulla on tavoitteita ja unelmia, mutta mä en oo tehnyt elettäkään saavuttaakseni niitä. Ja nyt on kyllä sen aika. Mä haluan keskittyä vaan itseeni, ja ehdottomasti myös Ellaan. Olla oma itseni, olla tyytyväinen itseeni, ja samalla olla paras mahdollinen äiti Ellalle ja opettaa hänellekin miten olla tyytyväinen itseensä. Mulla on maailman upein ja ihanin lapsi, ja hänestä voi tulla ihan mitä vaan! Pitää vaan muistaa kertoa se hänellekin tarpeeksi usein. Vaikka ikävää varmasti lapselle, niin mulla on hyvin vankka fiilis siitä että tää ero on oikea päätös, ja musta tuntuu hyvältä ajatus että kohta ollaan Ellan kanssa kaksin. Tietysti isi muuttaa mahdollisimman lähelle, yksi päiväkoti, yksi koulu sitten tulevaisuudessa. Ei mitään viikko-viikko jeejeetä, vaan molempia vanhempia mahdollisimman usein. Pääsääntöisesti mun luona, mutta isillä viikonloppuisin ja välillä viikollakin. Mulla on osa-aikatyön siivin mahdollisuus viettää viikonloppuja viikollakin. Kuten sanottu, me erotaan todella hyvissä väleissä. 

Kohta 4 tuolta listalta iski ihan vaan siksi, että joka paikkaa kiristää ja ihan koko kroppa huutaa huomiota. Ikävä salille, voitteko kuvitella! Ihan pakko vähän alkaa liikkumaan, koska mun kroppa huutaa jumeja ja on ihan tosi ahdistunut olo vaan sen vuoksi miten huono ryhti mulle on tullut ja miten jumissa mun koko kroppa on. Nyt kun hoitokoirakin on kotiutunut takaisin, on ihan outoa kun ei ole ketään pyörimässä jaloissa ja raahaamassa ulos. Ihan siis outo olo, ja pakko välillä pyörähtää ulkona vaan kun ei ole koiraa enää mua sinne roudaamassa. Tuo lenkkeilykin teki kyllä todella terää. 

Nyt mä painun kuitenkin minilenkin kautta nukkumaan, mahtavaa viikonalkua kaikille teille jotka huomenna tätä luette! Tällasta taas tähän hetkeen. 

perjantaina, syyskuuta 18, 2015

HOPEASHAMPOO MUSTIKALLA

Luin jostain blogista tovi sitten mustikalla hiusten sävyn vaalentamisesta, ja sen myötä kyseinen tekniikka on päässyt testiinkin. Ajattelin jakaa tämän ensimmäinenkin operaation teidän kanssa, koska kuten saattoi huomata, niin tugga vaihtoi väriä sellaisella aikataululla, ettei seuraavaa kerennyt enää toteuttaa. 

Ensimmäiseen erään käytin viisi pakastimesta sulatettua mustikkaa. Kaksi shampoossa, kolme hoitoaineessa. Nämä ei todellakaan riittänyt mun pitkään ja superpaksuun tukkaan, joka on vielä ihan mielettömän liukas ja kai "liian" hyvässä kunnossa. Postauksessa jonka mä luin oli käytetty kahta mustikkaa, ja tulos oli paljon vahvempi kuin meikäläisellä. :D Eli olkaa varovaisia niiden mustikoiden kanssa, ja aloittakaa mielummin vähän vähemmästä. 



Tämä ensimmäisen lopputulos tosiaan vähän liian neutraali meikäläisen makuun. Shampoolla pesin ihan normaalisti, mutta hoitoainetta pidin hiuksissa varmaan viitisen minuuttia. Kyllähän tuo sävy ehkä hitusen muuttui, mutta kyllä se jäi ihan kokonaisuudessaan aika keltaiseksi vielä. Mutta ei voi sanoa, etteikö mitään olisi tapahtunut! Eihän tämä nyt mikään hopeashampoon vallankumous ole, mutta ehdottomasti toimiva setti. Jos vielä joskus olen blondi, kuten todennäköisesti olenkin, niin meinaan kyllä ehdottomasti palata tähän mustikka-testailuun! Eihän sitä tiedä vaikka alkaisin tätä nykyistä tummaa lettiä vaalentamaan esim ruokasoodalla tai c-vitamiinilla? Siitä voi kyllä sen verta hc-settiä, että taidan varata kampaajaa jo ennen kyseistä operaatiota.. :D 



Lopputulema: ehdottomasti toimii! Oikea nuukan hopeashampoo, mulla ainakin sydäntä riistää maksaa yli kaksikymppiä jostain mitä läträän hiuksiini. Okei, hiusöljy taas on ihan omaa luokkaansa, koska se kestää ikuisuuden, mutta tän pituiseen tukkaan nuo shampoo ja hoitoainemäärät on pikkuisen erilaisia. Eniveis, vaikka mulla nyt ei ihan toiminutkaan niinkuin odotin, niin kannattaa ehdottomasti testata! Varsinkin jos on vähän vähemmän keltaiset kutrit kuin mulla, muo oli jo aika toivotonta kamaa. Hopeashampoota (tai mustikoita) kannattaa alkaa käyttää heti kun hiukset on vaaleaksi värjätty, jotta värjäystulos pysyisi mahdollisimman pitkään. Tietysti tämä pätee vain kylmiin sävyihin.

Onko teillä takana mustikkakokeiluja, tai muita luomukikkoja hiuksiin? 

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2015

OPERAATIO HIUKSET

Mä olen nyt viimepäivinä katsonut Netflixistä aika runsaasti Suits -sarjaa, ja viimeviikolla se teki mulle sitten tepposet. Pikkuhiljaa mulla alkoi hiipiä mieleen ajatus tummasta tukasta, ja hiusteni olemassaoleva keltaisuus ja lähestyvä syksy ei yhtään tukeneet ajatusta sen vaaleaksi jättämisestä. Kaverini sanoin, olemme katsoneet aivan liian vähän Gossip Girliä, koska aiempi tukkatavoiterakkauteni on ollut ehdottomasti Blake Livelyn upeat vaaleat kutrit. Mutta koska nämä ei ole vielä niin pitkät että siihen tavoitteeseen pääsisin, niin miksen tekisi siinä välissä jotain vähän vähemmän keltaista? 




Väripaketiksi valikoitui Natural&Easy (ei kyllä mitään luonnolisempaa saati helpompaa kuin mikään muukaan väripaketti) sävy 586 Kaneli Tummanruskea. Samaa shaissea eri paketissa, mutta pojot täytyy kyllä antaa hoitoainepakkauksesta! Tiedättehän kuinka v-mäistä niitä on repiä auki suihkussa märillä käsillä? No, tämä oli jotain semmosta mistä ei kädet liukuneet pois, vaan pakkaus pysyi jämptisti näpeissä! Pisteet! Värin valinnassa pääpiirteinä oli ei mitään vaaleanruskeaa ja ei punaiseen taittavaa (koska tämä taipuu sinne muutenkin).

Aika monta väripakettia elämäni aikana tuhlanneena aloitin tottakai vaalennetusta osasta, ja vasta viimeiseksi pienen tovin jälkeen levitin värin vaalentamattomaan juureen. Tavoitteena oli tumma suklaanruskea, ja mielestäni onnistuin aika hyvin värin valinnassa! Makuasioita, varsinkin kun suklaan väristä kiistellään. Vaikutusaika olisi voinut olla ehkä vähän lyhyempi (esim. sitä mitä käskettiin), mutta turha sitä enää on jossitella. Haalistuu kuitenkin. Toivottavasti.


Tähän operaatioon varauduin ekaa kertaa elämässäni kahden väripaketin voimin, koska mun hiukset on ihan tajuttoman paksut ja tällä hetkellä aika pitkätkin vielä. Mietin vielä toistaiseksi mitä teen leikkauksen suhteen, mutta suunnitelmassa olisi ainakin jotain vaaleampaa raitaa seuraksi. Molemmat väripaketit upposivat tähän projektiin lähes ääriään myöten, en uskaltanut näin tee-se-itse naisena ottaa riskiä vaaleista läikistä vaikka ihan suuripiirteisesti väri päähän lätkinkin. Nyt tämä tukka on kyllä aika maksimimitassaan, mitä itse värjäämiseen voisin kuvitella. Oli nimittäin pikkuisen tekemistä tuon värin poishankaamisen kanssa ympäri kroppaa, ehkä seuraavalla kerralla kiinnitän värjätyt osiot suoraan johonkin nippuun. :D 


Lopputulos hipoo juuri sitä mitä havittelinkin, ja onneksi on aavistuksen tummempi kuin suunnittelin. Tosiaan jotain vähän vaaleampaa raitaa (esim sitä vaaleanruskeaa..) ajattelin seuraksi, mutten ole vielä ollenkaan päättänyt millälailla. Jossain vaiheessa täytyy varailla aika Minnan penkkiin ja taituroida jotain, heti kun olen päässyt eroon ajatuksesta pätkäistä pitkä polkkatukka. Eiiiii mä en voi tehdä sitä, kaiken tän työn jälkeen! Vähän tasataan latvoja, eiks nii? Jokatapauksessa jotain tälle täytyy tehdä, koska kaikessa tummuudessaan tästä tuli aika gootti omaan makuun. :D Tietysti blondina vuosia olleena ei mikään ihmekään. Haalistumista odotellessa, mitäs tykkäätte? 

maanantaina, syyskuuta 07, 2015

ESTELLE&THILD: KASVOVESI JA SEERUMI

Helkatin kauan aikaa sitten täällä blogin puolellakin mainitsin, miten haluaisin löytää luonnonkosmetiikan kasvoveden edellisen käyttämäni tilalle. No, nyt se on sitten tapahtunut! Harvalla merkillä edes löytyy kasvovettä, koska valmistajat kokevat sen usein turhaksi normaalien puhdistustuotteiden jälkeen. Mutta entäs jos on yhtä laiska kuin minä, eikä muuta tahdo käyttääkään? Sain ystävältä keväällä synttärilahjaksi lahjakortin Kicksiin, ja vaikka suunnittelin vain seuraavaa kosteusvoidetta, bongasinkin tämän Estelle&Thildin BIOCLEANSE -kasvoveden hyllystä.

Kasvovesi on osoittautunut erittäin luotettavaksi kumppaniksi. Kävin hakemassa jo toisen purkin, kun se on ollut niin kovassa käytössä. Purkki on kestänyt mulla noin 5 kuukautta, aamuin illoin käytettynä. Olin jo pitkään sopivaa etsinyt ja matalan hinnan (muuhun luonnonkosmetiikkaan verrattuna) nähtyäni oli päätös aika selvä. Olisikohan tuo kohtuullisen iso pullo maksanut alle 15 euroa? Ja mä tykkään ihan hirrrveesti! Kasvovesi on ihanan mieto, mutta silti puhdistava, eikä kuivata liikaa mun muutenkin rutikuivaa ihoa. Puhdistusteholtaan kasvovesi taas on mulle oikein riittävä, ehkä jopa parempi kuin aiemmin käyttämäni nivean versio. Jos jollain on vinkata muuta luonnonkosmetiikan kasvovettä järki-hintaan, niin olen todellakin ehdotuksille avoin!


Puhetta tuli myös super-kuivasta ihostani, päädyin myyjän kanssa analysoimaan myös seerumeita. Mukaan tarttui niinikään Estelle&Thildin ANTI REDNESS RESCUE SERUM. Rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja ehkäisee punoitusta, suositellaan etenkin herkälle iholle. Kyllä, kiitos! Tämä kuitenkin ainakin pakkaukseltaan osoittautui aikamoiseksi pettymykseksi, sillä painallustekniikka ontuu todella pahasti. Pumppu ei meinaa painua millään, ja kun painuu se ns. räjähtää alas, ja voide samaa vauhtia ulos. Sain ystävältä lahjaksi toisen Estelle&Thildin seerumin, jonka pumppu taas on ihan toimiva. En tiedä onko tuo joku vanhempi pakkaus, vai vaan maanantaikappale.

Seerumin toimivuudesta taas sen verran, että mä en ole kyllä nähnyt minkäänlaista apua punaisuuden kanssa, mutta kuivuuden kanssa kyllä senkin edestä! Myyjä tuolla ostosreissulla väläytti, että kohta mä en muuta halua käyttääkään kun pääsen seerumien makuun. Silloin pyörittelin silmiäni, mutta nyt en enää epäile hetkeäkään. Varsinkin Madáran tuhdista kosteusvoiteesta on tullut jopa liian tuhti, enkä oikein tykkää enää käyttää sitä. Seerumien ihana kevyt, helposti levittyvä koostumus on vienyt multa jalat alta. Mulla oli tuossa kulmakarvojen välissä semmoinen parin peukalonpään kokoinen kuiva läntti, jota sai tuolla Madáran tyrkymmällä voiteella lääkitä vähän väliä. Nyt seerumin myötä se on hävinnyt kokonaan, eikä ole tullut takaisin vaikkei seerumia olisikaan hetkeen käytettävissä. En osannut kuvitellakaan, että seerumi voisi ihan oikeasti riittää ainoana voiteena kasvoilla. Mutta eipä se aina riitäkään, mutta ai sitä iloa kun riittää!



Molemmat ovat minulla käytössä päivittäin, mutta en kyllä pysty sanomaan ihon kunnosta mitään. Ihon kanssa olen huomannut sen, että omat syömiset vaikuttaa ainakin tähän lärviin enemmän kuin mikään muu. Viimeaikoina on tullut taas syötyä kaikkea muuta kuin kunnon ruokaa, ja naamakin on sen näköinen. Nyt on kuitenkin menossa sokeriton syyskuu, kuten monella muullakin, ja toivon todellakin naaman vähän hellittävän. On ihan joutunut meikkaamaankin töihin, ja mikäs mua enemmän ärsyttäisi. Haluan palata tuon sävyttävän kosteusvoiteeni pariin asap, mutta ihan vielä ei ole naama siinä kunnossa, että pystyisi. Näiden tuotteiden vaikutuksista en siis osaa sanoa mitään sen paremmin, enkä oikein usko että mitkään mömmöt korvaa huonoa syömistä. Ainakaan minulle ei ole sellaista tullut vastaan.

Onko teillä kokemuksia näistä, tai jostain muista luonnonkosmetiikan ihanuuksista? 

perjantaina, syyskuuta 04, 2015

HOITOKOIRA

Mun toissaviikkoinen purkaus face-sivulla on tuottanut tulosta, ja meille tuli viime viikolla ihana aikuinen chowchow hoitoon! <3 Rouvan nimi on Molla, ja juoksujen takia sekoittaa kotona olevien kavereinsa päät niin pahasti, että kaikille tekee pieni rauhoittuminen hyvää. Ja mä saan helpotusta mun järkyttävää koirakuumeeseen, toki varmaan jokainen tietää ettei tää todellisuudessa helpota yhtään. Pitäisi ottaa joku ihan sekopää superenerginen huonosti koulutettu nuori, iso koira keskellä talvea tai pahimilla sadekeleillä. Koirakuume katoaisi aika äkkiä. Tai sit ei.


Nyt jo on sen verran ehtinyt pikku-rouvaan tutustua, että osaa jo sanoa, että Molla ei tuu jäämään meille. Tein tuossa yksi päivä vähän pidemmän lenkin Mollan kanssa, ja siinä samalla on aina hyvä miettiä niitä prioriteettejä niin oman elämän kanssa, kuin koiran hankinnassa. Mollahan olisi aivan ihana. Ei tarvi kouluttaa, erittäin lapsiystävällinen, ei juuri lenkillä kiinnostu toisista koirista sen paremmin kuin ihmisistäkään, muttei kyllä sitten kotonakaan. Helppo koira, kaikenkaikkiaan. Mutta ku mä en oo halunnu helppoa koiraa. :D

Mä haluan jonkun joka on ihan sekopäänä vastassa kun mä tuun kotiin. OMGOMGOMGOMG APUAAAA SÄ TULIT JEEEEE!!! Eikä tollai ai sä. Jonkun joka tunkee syliin sohvalla ja nuolee naaman silkasta rakkaudesta. Jonkun jonka voi kouluttaa ihan alusta asti omiin "tarpeisiin" sopivaksi, kun tuo nykyinen ei osaa ees antaa tassua. :D



Molla on niin kiltti, että sen uskaltaa noilla metsäpoluilla luovuttaa Ellankin hoiviin hetkeksi. Kunhan saa taottua Ellan päähän, että koiran kanssa ei juosta. Molla tottelee ihan uskomattoman hyvin, ja pysähtyy aina kun Ella vähänkin jarruttaa matkantekoa. Ja samoin hiljentää vauhtia kun pyytää odottamaan. Ellasta on tullut vaan vähän liiankin innokas koiran ulkoiluttaja, ja veti parit protestiraivarit kun ei saanutkaan hihnaa itselleen. Päivällä kotona ollessa Ella löytyy hyvin usein koiraa halailemasta, ja hokemasta mä rakastan sua. 


Molla on meillä vielä (toivottavasti) pari viikkoa, jonka jälkeen hän palaa takaisin landelle. Ollut kyllä aivan mieletön päivien piristys, ja juuri sopiva koira tähän väliin. Yhtään aktiivisempaa koiraa ei varmaan olisi saanut aikataulutettua tähän tilanteeseen, ehkä kun tämä arki uuden työpaikan kanssa alkaa rullaamaan kunnolla. Vaikka mollankin kanssa ehtii hyvin vetämään pari reilun puolen tunnin lenkkiä, välillä pidempäänkin, vaikka tuo olis ihan tyytyväinen noihin korttelin kiertämisiinkin. Hyvä piikki kyllä tullut tuohon puhelimen askelmittariin sen jälkeen kun Molla meille tuli, yli 10 000 askelta tulee täyteen joka päivä ihan heittämällä. :D

Suunnittelin omaa hauvelia ensi kesälle, mutta saa nähdä miten tässä käy, kun ensi kesänä ollaan menossa myös naimisiin. Että tuleeko sitten kuitenkaan siihen vielä sitä koiraa hankittua, vaiko sitten heti sen jälkeen. Katsotaan, tässä on vielä reippaasti aikaa. Niin hääsuunnitteluun kuin koiran hankintaan.