tiistaina, maaliskuuta 10, 2015

AJATUKSIA ITSESTÄ JA ULKONÄÖSTÄ

Mulla on nyt joku vaihe. Mä en oikein ole vielä itsekään selvittänyt mikä vaihe, mutta selvästi ainakin jonkinlainen murrosvaihe. Omassa elämässä ja tyylissä. Tai ehkä vihdoin ja viimein uskallan olla sitä mitä haluan, juuri sellaisena kuin olen? Olen nimittäin koko nuoruuteni haaveillut mekkoihin pukeutumisesta arkena, mutta vältellyt sitä kuin syntiä, koska olen liian lihava. Olen vältellyt monia haluamiani asioita siksi, että olen sitä tai tätä. Nyt, kun olen uskaltanut, olo on hyvä ja ihana. Olen tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni, vaikken olekaan missään mallin mitoissa. Se ei haittaa enää, koska minulla on mukava olo vaatteessa jota kannan.

Mutta vain jos minulla on mukava olo vaatteessa jota kannan. On ärsyttävää, kun kaappi pursuaa liian pieniä vaatteita, puristavia housuja ja kiristäviä neuleita. Kun housut puristavat jokaisen mahamakkaran esiin ja rintsikat painaa selkään toiset tissit. Ai että mua ärsyttää. En oikein tiedä miksi olen niin rakastunut tuohon villamekkoon, koska se näyttää koko mahapötsini ja jokaisen makkarani juuri sellaisena kun ne on, ilman että yhtään mikään puristaa. On ihan ärsyttänyt käyttää housuja tuon ostoksen jälkeen.


Olen tosiaan kartuttanut mekkovarantojani kolmella uudella kappaleella, vaikka tosin yksi on vielä myyjän luona. Pääsee taatusti käyttöön, jos mahtuu päälle. Kyseessä on nimittäin mekko, jota katselin superkateellisena erään ystäväni päällä muutama vuosi sitten, ja päätin että tuo minun on saatava. Nyt toisella ystävällä oli samainen mekko sinisenä, ja eipä mennyt montaa sekuntia, kun kirkaisin sen itselleni hänen nettikirppikseltään. Nyt on ehdottomasti ainakin mekkovaihe.

Vähän aikaa sitten mietin iltatreeniä tehdessä uuden pomoni sanoja liikunnasta, ja siitä oletuksesta, etten voi tietää siitä mitään, koska näytän tältä. "Oletko sä tyytyväinen sitten itseesi?" Tuota kuvaa tuossa vasemmassa reunassa voi katsella, ja miettiä mitä ihmettä on tapahunut? Miksi olen päästänyt itseni tähän kuntoon? Mä tiedän itse varsin hyvin miksi, mutta toisille ne voi kuulostaa tekosyiltä, joten mielummin jätän kertomatta. Siellä kuvan alla on myös diagnoosi, loput voi päätellä itse niin halutessaan. Miksi minun tarvisi selitellä kenellekään yhtään mitään?

Oloni on ristiriitainen. Miksen saisi olla täysin tyytyväinen itseeni tällaisena kuin olen, vaikka en olekaan parhaassa fyysisessä kunnossa? Reilut puoli vuotta olen etsinyt tasapainoa oman pääni kanssa, jotta pystyisin taas lähteä etsimään tasapainoa kropan kanssa. Nyt yritän ottaa vähän rennommin, jotten ole taas samassa tilanteessa kuin viime keväänä, miettimässä miten mun pitäisi tehdä sitä ja tätä, muiden takia, muille näyttääkseni siihen pystyväni. Ulkonäköpaineet on tuon viimekeväisen kunnon takia valtavat.

Tottakai mä olen tyytyväinen itseeni. Olen koko elämäni kamppaillut sen kanssa, mitä muut minulta odottavat, ja mitä minun pitäisi olla. Nyt kun katson peiliin, olen täysin tyytyväinen, kunnes mieleen tulee taas se mitä pitäisi olla.

Nyt olen itsekin jaksanut alkaa tarkkailemaan omaa oloa ja omia mielialoja. Ja sitä miten väsynyt olen, vaikka olenkin tyytyväinen. Tästä innostuneena koitan herätellä liikkumisintoja ja fiksailla ruokavaliota, jottei tulisi syötyä pelkkää höttöä. Mä kuitenkin itse teen niitä valintoja oman jaksamiseni ja ulkonäköni puolesta. Mulla on keinot, mutta miksi ihmeessä niitä on niin vaikea käyttää?

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä on ikävää, että toiset kommentoi omia syitä olla tekemättä jotain tekosyinä. Mulla on tietyn mittaiset työpäivät, tietyn verran menee aikaa työmatkoihin, ja tietyn verran uneen. Siitä jää jäljelle 6 tuntia, ja koska mä olen yrittäjä, menee tietokoneella aikaa tietyn verran. Treenit pitää taviaikaan ja kevätaikaan nipistää työpäivästä, koska töiden jälkeen ei koiran takia voi jäädä treenaamaan: tulee liian pitkä aika pois kotoa. Kesällä voi toki käydä koiran kanssa lenkeillä, mutta ei sekään korvaa esim lihaskuntotreeniä. Mutta kesällä ei vaan nipistetä siitä työajasta, koska asiakkaat ei sulata sitä että en saanut heidän töitä tehtäväksi koska mun piti käydä pumppaa rautaa jotta näyttäisin hyvältä. Koska ei se, että olet mallin mitoissa tai viimeisen päälle trimmattu tarkoita että ainoastaan silloin olet terve. Mä olen nyt karvan yli ylipainon rajan, ja ei mussa ainakaan ole mitään sellaista vikaa, mikä johtuisi mun painostani. Kyllä mun sairaudet on ihan rakenteellisia, ja ne olisi vaikka olisin 10 kiloa laihempi.

    Mulle tulee ainakin tosi paha mieli, jos mua syyllistetään laiskaksi tms, kun en sitä ole. Mulla vaan ei ole yrittämisen takia mahdollisuutta uhrata tuntia joka päivä itseni trimmaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se Kekkosen mukaan jotenkin niin mennyt, että kaikki syyt, jotka estävät kuntoilun, ovat tekosyitä. ;) Mä en oo sanonu, ettenkö mä olis terve, vaikka olenkin tämän kokoinen. Kyse on lähinnä mun päästä, ja siitä miten kieroutunut se on uskomaan siihen, miltä pitäisi näyttää, jotta kelpaa. Vaikka kyse on ainoastaan siitä, että kelpaa itselleen. Se oli ehkä se mun pointti tässä koko tekstissä.

      Kuten sanottu, ei mun tarvi kenellekään selitellä miksi mä näytän tältä, koska olen sinut itseni kanssa. Näytin miltä näytin, ja omasta mielestä näytän hyvältä, vaikka jonkun toisen mielestä näytän ehkä lihavalta ja rumalta. Mutta ei mua kiinnosta, miksi mun pitäisi liikahtaa yhtään mihinkään suuntaan sen takia mitä joku toinen musta itsesta ajattelee?

      Poista