keskiviikkona, joulukuuta 03, 2014

VILJATON MUTAKAKKU

Teimme tosiaan tyttären avustuksella parit mutakakut 3-v synttäreille, koska olen tämän ohjeen todennut todella hyväksi. Kyseessä on siis täysin viljaton ja jauhoton mutakakku, ja voin melkein väittää, että helpoin lajissaan. Kakku kootaan myös ihan "tavallisista" raaka-aineista, joten mitään ihmeaineita ja jauheita ei tarvita. Kuulostaa hyvältä eikö vain? 




Parasta tässä kakussa on se, että koostumus on jauhoinen, vaikka kakku ei ole jauhoja nähnytkään. Resepti on hyvin yksinkertainen: 

Tarvitset:


6 kananmunaa
200g voita
200g suklaata


Etene näin: 


1. Sulata voi ja suklaa kattilassa.
2. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset omiin kuppeihinsa, vatkaa erikseen.





 3. Kaada voi-suklaasula vatkattujen keltuaisten joukkoon, sekä 1/3 osa valkuaisvaahdosta. Vatkaa nämä vielä kevyesti. 
4. Nostele viimeiset 2/3 osa valkuaisvaahdosta kevyesti sekaan.
5. Kaada vuokaan (saa olla aika reilu vuoka!) ja paista uunissa 175 asteessa noin 20min. 

  
6. Anna jäähtyä, ja nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi/yön yli! Tämä on tärkeää jauhoisen koostumuksen saavuttamiseksi! 
7. Koristele mieluisaksi enemmän tai vähemmän, me mentiin vaan nonparelleilla. ;) 







Tarjoile. Tadaa! Eikö olekin maailman yksinkertaisin? Aavistuksen tummempaa suklaata voin suositella, ehkä jotain 60-70% tummaa suklaata. Yli 70% suklaata en voi suositella, olen kokeillut. Enkä myöskään raakasuklaata, sitäkin olen kokeillut. :'D

Menen illalla taas "pitkästä" aikaa Kookenkään, ja olen illaksi ajastanutkin vähän pikkujoulujen sneak peekkia. Mä olen jotenkin nyt ihan joulufiiliksissä. Haettiin eilen Ellan kanssa joulukoristeet kellarista, ja laitettiin kyntteliköt ikkunaan ja meidän pieni tekojoulukuusi valoineen koristamaan tv-tasoa. Ostin hennesiltä aivan ihanan villamekon, joka näkyy illan postauksessakin, ja se päällä olenkin hengaillut eilisen ja tämänkin päivän. Olen niin rakastunut. Niin sääli, etten voi mennä tämä päällä töihin, mutta tiedämpä ainakin mitä puen jouluaattona, kun menemme mummille aamupuurolle. <3

Tänään onkin ollut ohjelmassa jo laskujen maksaminen veronpalautuksilla, ja autokin on vihdoin edes jotenkuten kunnossa. Kiitokset siitä taitavalle veljelleni! <3 Vielä katsastukselta vikalista, niin saadaan kokonaan kuntoon, olisi nimittäin ensi viikolla muutama sata kilometriä ajettavana, kun lähdetään tyttöporukalla Joensuuhun ystävän luo. Muutama pieni juttu olisi myös ostoslistalla, koska pakkohan se on vähän itseäkin hemmotella. Eniveis, näillä tunnelmilla tähän keskiviikkoon, ihanaa joulukuun kolmatta kaikille! 

1 kommentti:

  1. Tämäpä oli pakko kokeilla! Kiitos ohjeesta, linkkasin tuonne blogiinkin :)

    VastaaPoista