sunnuntaina, joulukuuta 07, 2014

JOULU ON SAAPUNUT KOTIIN

Hei kaikki. Hyvät itsenäisyyspäivät jäi toivottamatta, mutta hyvää samaista vaan näin jälkikäteen. Meillä pääsi vihdoin ja viimein joulukoristeet myös esille, kun päästiin noista tytön synttäreistä. Eilen koko meidän olohuoneen valaisi vain kynttilät (ja illemmasta sitten linnanjuhlat), ja totesin miehellekin, miten sielu oikein lepää kynttilänvalossa. 

Ostin ihan vähän aikaa sitten Robbarista kynttilät tuollaiseen matalaan maljaan, joka näkyy tuossa kuvan oikeassa reunassa. Enkä voi kuin kirota. Kalliimmat viime vuoden kynttilät sulivat kauniisti ja hitaasti omassa itsessään sen kummemmin valumatta, mutta halpakynttilät täyttivät koko maljan jo muutaman käyttökerran jälkeen. Steariinia valui ja kynttilät paloivat kuin hukkaan, mutta tiedänpähän  jatkossa mihin rahani laitan. Suunnilleen koko maljan saa heittää roskiin, jos ei tajua sulana irrottaa steariinia. Sekin oli muuten aika rentouttavaa, veitsellä halkoa pehmeää steriinia ja irrotella sitä isoina paloina maljan pohjalta... Mm-mm-mm.



Tänään onkin sitten taas Kookenkäilypäivä, ja kun niin väärin muistin, niin pääsenkin vielä tunniksi kuluttamaan kallisarvoista aikaa Karismassa. Ainakin Tangle teaser on ostoslistalla vielä, sen verran olen kyllästynyt kuuntelemaan lapsen kiukuttelua hiuksia harjatessa, että kaikki apukeinot nyt kokeiluun. Tuolle 3-vuotiaalle ei tarvi kun näyttää harjaa, niin alkaa huuto. Vaikka minulla on ihan pehmeä pyöröharja käytössä! Takkutukka mikä takkutukka.. 

Nuo yläkuvassa näkyvät joulupukki ja tontut ovat kulkeneet meillä melkein jo suvussa, ne ovat olleet meillä joulukoristeena jo lapsuudestani saakka. Tuota joulupukkia ei polteta kyllä ikinä. Joka vuosi ne löytävät paikkansa, nyt jo meidän kotoa. :) 



Meillä on miehen kanssa tänä(kin) vuonna kilpailu rummimmasta kuvatusta jouluvaloista. Voittaja taitaa löytyä meiltä kotoa, vaikka pari kuvaa kisaa varten onkin tullut jo nappastua. Tämä kuusi on kuitenkin mammaltani peräisin, joten sitä ei voi missään nimessä heittää pois tai muokata. Vaikka mamma vielä elääkin, tällä kuusella on ehdottomasti tunnearvoa ja kuuluu meidän jouluperinteisiin.


Katselin eilen illalla ensimmäistä kertaa Itsenäisyyspäivän Juhlavastaanottoa, ja jaksoinkin vastoin kaikkia odotuksia katsella koko ohjelman loppuun, ja vielä jatkotkin. Yllä on kyllä niin mahtava parivaljakko, ettei mitään rajaa! Mä hei Krissen bongattuani ehdin toivomaan, että hän pääsisi haastattelemaan Heli Sutelaa, ja aika loppuillasta toiveeni toteutuikin!! :D Paras haastattelu koko iltana. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joku Teemu. Pisteet myös Elalle ja Hannekselle! 

Mä olen jo monena vuonna haaveillut itsenäisyyspäivän varjobileistä. Olisi ihanaa heittää iltapuku päälle ja viettää ihanat juhlat ystävien kanssa skumppalasit kilisten ja samalla Linnan juhlia katsellen. Tämä tietysti vaatisi hieman paremmat tilat, kuin kotisohva, joten toistaiseksi ollaan vielä siellä haaveilun puolella. Mutta ehkä jo ensi vuonna? :) Sitten kun joku mun iltapuvuista mahtuu taas päälle... Lihominen senkun jatkuu. 

Eniveis, nyt mä suuntaan töihin, ihanaa sunnuntaita kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti